Taloudellinen valta on markkinatalousmaissa, EU:ssakin. keskittynyt. Se on johtanut muun muassa monikymmenenkertaisiin varallisuus- ja tuloeroihin. Samaan aikaan, kun rikkaimmilla on enemmän kuin tarpeeksi, osa kansalaisista kamppailee jokapäiväisten toimeentulo-ongelmien kanssa.
Tätä taloudellista eriarvoisuutta ei kyetä ratkaisemaan poliittisen vallan toimenpiteillä, koska sen juuret ovat taloudellisen järjestelmämme rakenteissa. Vaikka se ei ehkä tunnukaan helposti toteutettavalta, ajatusta taloudellisen vallan hajauttamisesta kansalle (huom. ei valtiolle!) tulee pitää kansalaiskeskustelun ja poliittisen keskustelun asialistalla.
Neuvostoliiton hajoaminen ja Obaman voitto Yhdysvalloissa osoittavat, että muutokset, joita vain hetki sitten pidettiin mahdottomina, saattavat toteutua hyvinkin nopeasti. Tarvitaan vain laaja kansalaismielipiteen muutos.